limonada (rare earth XIII)

Limonada (Uruguay, 1970)

Although they sprung ready-made from the ashes of legendary candombe/beat group El Kinto, one of the best-kept secrets from Uruguay's musical mythology is nevertheless the group of musicians who recorded one album as Limonada. So what happened? The story starts with the end of El Kinto, when band leader and iconoclastic maniac Eduardo Mateo decided to embark on a solo career, and the other members of El Kinto said 'let's do something together.' And so it was that in the middle of 1970, Limonada recorded their one and only album, LimoNada, originally released by Sondor. It is a strange record, with backwards tape splices, abrupt song changes, yet at the same time it is absolutely accessible and very groovy, in a Tropicalia sort of way, which might explain why it was an immediate success. In truth, it's a profound mystery why the Limonada LP seems to have vanished from the consciousness of even the most devoted fans of obscure music. Until now, of course. This carefully researched reissue contains the entire LimoNada LP (its reissue debut), supplemented by an extended live bonus track. The sixteen page booklet includes historical background on the Uruguayan scene, details of the band's past, plenty of photos, as well as a brief overview of the legendary Sondor label.

¡Limándose, exprimiéndose, enjuagándose, limotodo o limonada!... reeditado por el sello canadiense Lion Productions el año pasado y originalmente publicado por Sondor, Uruguay, un país más modesto en lo musical al lado de Chile o Perú, regaló en época de grabaciones perdidas el trago más especial de sudamérica. Walter Cambón - guitarra, voz-, José Luis Sosa -batería-, Dardo Martínez -guitarra, piano, teclados-, Ricardo Lanza -bajo, voz-, Tito Caballero -flauta- llevan los zapatos rotos en su largo caminar y portan un candombe-beat simple en apariencia y que discurre en parajes folcloricos, aderazados por percusiones, bossa-nova, psicodelia, vientos, cambios, melodías y voces soñadoras y trazos casi invisibles que acentúan la sensación de un disco conceptual en el que sólo hay canciones, 'Pasteles Verdes', 'Viejo Tambor', 'Dejenme Dormir' y la evocadora 'Pies Descalzos' preciosa en disco y aún más en el festival de Tacuarembó, transformada en una explosión de candombe-jazz.

nomo

nomo, new tones (ubiquity, 2006)

On New Tones, set for release May 9, 2006 on Ubiquity Records, home-made Detroit electronics and huge horn sections blast big band funk and riotous jazz. NOMO’s roots are firmly planted in the fertile soil of African polyrhythm and American free jazz, and bandleader Elliot Bergman’s tracks draw inspiration from cultures and generations wildly different than his home setting. In many ways (at least geographically and sonically) NOMO are a distant relative of the TRIBE collective. Undoubtedly they carry the spirit of the legendary Detroit-label’s creative output.

New Tones is the product of six months of recording at Midwest venues including Detroit’s venerable United Sound Systems (as featured on the Luv N’Haight compilation Searching for Soul), Key Club Recording Company, Detroit’s Orchestra Hall, and the NOMO basement. “Many band members lived together in Ann Arbor over a 5 year period. This place was ground zero for NOMO activity, housed rehearsals, and many a sweaty basement dance party,” says Bergman. “In fact, we had lots of good shows went there, from avant noise bands to folky sing-alongs to free jazz jams to electro.”

Elliot Bergman (Tenor Sax, Bass Clarinet, Synths, Rhodes, Electric Mbira etc), Erik Hall (Guitar and Percussion), Jamie Register (Bass and Singing), Dan Piccolo (Drumset, Canister), Olman Piedra (Congas and percussion), Dan Bennett (Saxophones), Ingrid Racine (trumpet), and Justin Walter (Trumpet). El contenido no es nuevo ya lo podíamos bailar en su homónimo primer disco, Fela kuti, Cal Tjader, Tortoise a más revoluciones, afro-beat, deep-funk, free-jazz, percusiones... into the groove!

Nu Tones, Fourth Ward y de regalo una versión de la duendecilla Newsom The Book of Right On

in egypt

de viaje por el mediterráneo: Beirut, Alejandría, el Cairo, Nicosia, Atenas... a la vuelta Malesch.

pekka streng (rare earth XII)

pekka streng - magneettimiehen kuolema (1970)

Olen ollut kauan poissa teidän luotanne, tästä ajasta, tästä kaupungista. Olen ilmaa kevyempi, hyvin vaikeasti havaittavissa. En voi edes puhua teille. Olen kuollut. — Tai paremminkin: olin kuollut, mutta yllätyksekseni löysin itseni eräänä iltapäivänä selailemassa sanomalehteä puiston penkiltä, täysin lihallisena ja hyvässä voinnissa. Se oli välähdyksenomainen oivallus, joka haihtui samantien. Siitä hetkestä lähtien olen tiennyt olevani "elossa". Kun lähdin olin vielä lapsi. Muistan, miten hento ruumis peitettiin vanhalla ikkunaverholla. Sen jälkeen olen kieltämättä varttunut aika lailla. Minusta oli tullut menestyvä ja toimelias mies. Kaikki olisi ollut hyvin ja minä olisin voinut rauhassa elää elämääni yhtäaikaa ja erikseen sekä karkeammassa että hienommassa olomuodossani, mutta huomasin, että maallinen minäni oli niin syvässä, aikakaudelleen ominaisessa horteessa, etten voinut jättää häntä. — Päätin laskeutua takaisin aineeseen. Ensin ajatus tuntui vastenmieliseltä vaikka kysymyksessä olikin uhraus minun itseni hyväksi, mutta mitä enemmän sitä ajattelin, sitä enemmän huomasin maa-elämässä houkutteleviakin piirteitä. Vanhoja muistoja tulvi tajuntaani. Keksimäni miellyttävät asiat alkoivat kasvaa ja kun en pyrkinytkään hillitsemään mielikuvitustani, tuli aineeseenlaskeumisesta lopulta pakonomainen tarve. Leijun tulevan kotikaupunkini yläpuolella. Sen merkitys minulle kasvaa hetki hetkeltä. Samoin käy minulle ymmärrettävämmäksi koko ajan. Jokainen sanoiksi selkeyttämäni ajatus tuo minua lähemmäksi teitä. — Tämä on ahdistavaa. Muistini.

Pekka Streng era un filandés que falleció de cáncer con sólo 26 años, al que quizá un día se descubra y sea obligado referenciar, antes de morir tuvo tiempo y talento para publicar dos discos y un puñado de singles, cuenta que se ha visto aumentada con los años en forma de reediciones y material anterior a su primer disco 'Magneettimiehen Kuolema', algo así como La Muerte del Hombre Imán que gabró a sus 21 años con una recomendable banda de jazz-rock de la región, Tasavallan Presidentti. Experimentación acústica, psych-folk, flauta, percusiones, saxo y Pekka a la guitarra que en compañía no abandona el aire introspectivo, místico y preciosista; el sol se cuela entre la hojas de 'Olen erilainen', 'Pitkä Kieli', 'Olen Eläin' .... que se codea con nombres y obras maestras de 1970 como Damon y Simon Finn -y de cualquier época-, de verdad.

Magneettimiehen kuolema (Love LRLP 28, 1970)
Kesämaa (Love LRLP 67 / LRC 67, 1972)

Ellipsi (es. Maikki Sirjamo): Pieni juhlija. 7" single (Love LRS 1036, 1969).
Kappale mukana myös eri esittäjiä -kokoelmalla Pieni juhlija (Love LXLP 510, 1971).
Tasavallan Presidentti: Sisältäni portin löysin. 7" single (Love LRS 2001, 1972)
Pitkä kieli
Nousin pitkän kielen päälle,
se on minun kieli.
Annan sen minua viedä
paratiisiin päin.
Mut hei, tulkaa mukaan
pitkän kielen päälle,
se luikertelee jalkani alla
paratiisiin päin!

Olin siitä unia nähnyt
ennen kuin sen löysin.

Ja paljon minulle luvattiin,
jos sille astuisin.

Hei sisko, paljon minulle luvattiin,
aaa, jos sille astuisin!

Tyt-tyy-dy...

Nyt muuttuu kaupunki lämpimäksi,
seireenin laulun kuulen.

Käy ambran tuoksu sieraimiini,
aistit huumaantuu.
Mut hei, tulkaa mukaan
pitkän kielen päälle,
se luikertelee jalkani alla
paratiisiin päin!

Olen magneettimies, ahaa!
Olen magneettimies, ahaa!
Magneettimies!

Juoksen puulta toisen luo,
kaikin voimin ravistan.
Juoksen puulta toisen luo,
kaikin voimin ravistan.Haluan hedelmän arvaamattoman.
Haluan maistaa puuta jumalan.(Juoksen puulta toisen luo...)